sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pau & Lourdes

Heipähei! Pitkän tauon jälkeen täällä taas. Jäi vähän kesken tuovaihtarin viikko tekstien kirjottelu, mutta semmosta se vähän vaihtarina on. Ei oikein tuu mitään tehtyä silleen kunnolla loppuun asti, paitsi ehkä kivoja juttuja. Tai on tämä blogikin kiva, mutta vähän turhan paljon aikaa vievä.

Ajattelin nyt kirjoitella talviloman Paun matkasta, vaikka talvi on ollut jo aikoja sitten tipotiessään ja kevätkin jäi oikeastaan kokonaan välistä, kun siirrytiin lähes suoraan sieltä nollakeleistä 20 asteen päivälämpötiloihin. Tai jos ihan totta puhutaan, niin ehkä tuo viikonloppu oli juurikin se kevät. Tuon viikon jälkeen istuttiinki jo seuraavalla viikolla ilman takkeja Garonnen varrella.

Paun matkan taidan kyllä lähinnä esitellä kuvina, koska kaupungissa oli nättiä ja satuimme paikalle juuri karnevaaliviikonloppuna :) Pau äännetään ranskaksi ihan vaan po.

Saavuttiin Pauhun perjantaina ja mentiin suoraan Henry IV:n linnaan,
koska ei päästy vielä majapaikkaamme ja tuolla oli
säilytysmahdollisuus laukuille.


Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että vuoret pilkotti vain
vähän horisontissa.

Harrastettiin taas sohvasurffailua, ja tässä ollaan
emäntämme kanssa kaupunkikierroksella


Paussa oli paljon palmuja



Kolmantena päivänä vuoret pilkotti jo
vähän pilvien välistä



Viimeisenä päivänä poislähtiessa aurinko paistoi vielä
aamulla sopivalla voimakkuudella vuorten näkemiseksi.

Minulle oli ihan uutta, että ympäri maailman juhlitaan karnevaaleja samaan aikaan Rion karnevaalien kanssa. Niitähän juhlitaan myös samoihin aikoihin kuin laskiaista Suomessa. Tässä vähän kuvia karnevaalitunnelmista:




Toulousessa karnevaalien piti olla virallisena kevään alkamispäivänä viime viikolla 21.3., mutta juuri samalla viikolla sattui kamalia ampumavälikohtauksia kaupungilla, ja uhreja kunnioittaakseen juhlia siirrettiin myöhempään ajankohtaan. Lopulta karnevaalit oli viime perjantaina, mutta minä en valitettavasti ollu siellä, vaan sairastelin flunssaani kotosalla.

Takaisin Pauhun (vai poohon?) tai oikeammin Jurançoniin. Jos couchsurfing on kätevää lomabudjetin kurissa pitämiseksi, niin on se kyllä monesta muustakin syystä. Meidän majoittajallamme oli ihan mielettömän mukava kaveripiiri ja päästiin ensinnäkin juhlimaan heidän seuranaan karnevaaleja, mutta myös viettämään lettukestejä Jungle Speadia pelaten. Tämän lisäksi yksi näistä kaveripiirin tyypeistä sattui olemaan viininviljelijä ja niimpä päästiin ihan privaattikierrokselle hänen viinitilalleen Jurançoniin. Oli kiinnostavaa päästä näkemään ja kuulemaan vähän tarkemmin miten viini oikeastaan valmistuu :)




Pausta päällimmäisenä mieleen jäi lumihuippuisten vuorten ja palmujen hassuyhdistelmä ja rantalomakohdetyylinen "rantabulevardi" ilman merta. Käytiin myös Bernadottemuseossa, koska Ruotsin kuningassuku on alunperin Pausta kotoisin. Tykkäsin kaupungista kovasti, ja uskon, että siellä voisi olla myös mukava asua, viihtyisä pieni opiskelijakaupunki. 

Paluumatkalla pysähdyttiin vielä Lourdesiin, joka oli lähes autio kummituskaupunki turistisesogin ulkopuolella. Kaupunki on kuuluisa lähteestään, josta saa pyhää vettä, jolla on katolisen uskonnon mukaan parantavia vaikutuksia. Juotiinpas itsekin vettä pullolliset ja Ann-Kathrin taisi pakata yhden pullon mukaansa mummolleen. Muuten en Lourdesista ihmeemmin välittänyt, mutta viereisen Pic du Jerin vuoren huipulta oli komeat näköalat. Ehkäpä komeimmat tähänastisen vaihdon aikana :) Itse Lourdes oli lähinnä uskonnollinen turistirysä vailla turisteja :P




Huipulla olikin lunta

Pic du Jer

Jossain tuolla suunnassa pitäis olla Toulouse

Bää!

Siinä tuli taas tehtyä pieni mukava reissu Ann-Kathirinin kanssa. Kyseessä oli vaihdon viimeinen reissumme yhdessä, koska heti reissusta palattuamme Ann-Kathrin palasi takaisin Saksaan. Mutta eiköhän me vielä päästä yhdessä reissaamaan! :) Sitä niin jännitti kotoa Suomesta lähtiessä, että saako täällä vaihdossa ollessa yhtään ystäviä, mutta kyllä niitä onneksi sentään jokusen on saanut :)


Salut! [äännä saly]

1 kommentti:

  1. Kommentoikaahan ihmiset, kun Elina luulee, että kukaan ei halua seurata tätä blogia. Eipä taida ehtiä kirjoittelemaankaan ja kohta loppuu koko lysti.

    VastaaPoista