tiistai 6. joulukuuta 2011

Carcassonne

Matka Carcassonneen starttasi kuin starttasikin yhdeksän tienoolla sunnuntai aamuna. Kuskit olivat paikalla viimeisinä ja hieman olin itse suhtautunut epäileväisesti siihen ilmaantuisikaanko heistä kaikki paikalle, koska kyseessä oli Eiman järjestämä reissu ja eräällä ei matkalle lähdössä olleella Eimalaisella oli ollut synttärijuhlat edellisenä iltana. Siellä olin nähnyt yli puolet kuskeista vielä 2 aikaan yöllä ja aikalailla biletunnelmissa. Yhden vielä silloin neljän aikaan, kun itse poistuin paikalta.




Oli kyllä itelläkin tarkoitus tulla viimeisellä metrolla kotiin, mutta muiden yllyttämänä jäin pidemmäksi aikaa. Lopulta en kuitenkaan jaksanut odottaa aamumetroon ja käveltiin Lydian kanssa keskustasta Paul Sabatierille. Vähän reilu tunti siihen meni, eikä matka edes lopulta ollut niin pitkä. Suoraa tietä päästiin kulkemaan koko matka perille saakka. Metrosta käsin en oo edes hahmottanu, että asun kuitenki niin lähellä keskustaa. Omien yö unienkaan pituus ei siis lopulta ollut mikään päätä huimaava, jopa 2 tuntia. Mutta yllättävän pirteänä selvisin päivästä. En kuollut niin kuin olin edellisenä iltana pelännyt :)




Mentiin Carcassonneen viidellä autolla. Toulousesta Carcassonneen ajaa n. tunnin. Ei siis kovin pitkä matka. Olin jo ajat sitten päättäny, että haluan käydä Carcassonnessa, koska se on minun lempi lautapelin nimi. En ees oo aina tienny, että Carcassonne on oikeasti olemassa. Carcassonnen linnake on valtava. Se on vähän kuin kylä linnassa. Ja kaiken lisäksi siellä linnassa on toinen linna sisällä. Linna linnassa... :) (en oo tainnu puhua riittävästi Suomea viime päivinä)




Itse Carcassonnen kaupunki on pääasiassa linnan ulkopuolella. Me kuitenkin kierrettiin lähinnä Carcassonnen linnakkeen sisäpuolella turistien täyttämillä pikkukaduilla (taas yksi paikka lisää jonne en ehkä menis turistikaudella).  Pois lähtiessä piipahdettiin kuitenkin myös Carcassonnen keskustassa. Pääsin ekoille joulumarkkinoilleni. Ne oli tosin melko pienet ja tivolilaitteiden vuoksi ei erityisen jouluiset. Tai tykkäsin kyllä sillä hetkellä valtavasti, mutta maanantaina pääsin kiertämään Toulousen joulumarkkinoilla, ja niihin verrattuna Carcassonnen markkinat oli varsin pienet ja tunnelmattomat.




Carcassonne oli käymisen arvoinen, mutta ei silti pääse minun suosikki listalle. Tosin johtuu varmaan ihan vaan siitä, että en oo semmosen monikansallisen turistinähtävyyskrääsän ystävä. Tai ehkä se johtuu syksystä (paitsi onkohan täälläkin jo talvi?). Taidan tykätä aina niistä paikoista, joissa paistaa aurinko. Oliskohan sittenkin pitänyt käydä Carcassonnessa turistikaudella?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti