Rakastan kun ulkona paistaa aurinko, vaikka on marraskuu.
En tykkää, kun en pääse 8 opintopisteen kurssin kokeeseen tammikuun alussa, ja ainoa uusinta päivä on joskus kesäkuussa, jolloin mitä luultavimmin en oo myöskään täällä. Onko minun pakko yrittää selvittää miten voisin joka tapauksessa saada nuo opintopisteet? En haluaisi.
Rakastan astua ovesta pimeään iltaan ja ulkona tuoksuu ulkomaille. Se on semmonen tietty tuoksu! Voisin kävellä tuntikausia pimeässä katuvalojen valaisemassa kaupungissa. Siellä on niin kaunista.
En tykkää, kun en kuitenkaan voi tehdä niin riittävän usein, koska yksin liikkuminen yöaikaan ei välttämättä olisi maailman viisain idea. Pitäis ehkä löytää joku samanlainen kummajainen kuin minä, joka ei oo tottunu pimeään öiseen kaupunkimaisemaan. EI Suomessa oo juuri ikinä samanlaista. Ehkä vähän elo- tai huhtikuun lopussa, kun ulkona on pimeää ja ei oo kuitenkaan liian kylmä.
Rakastan, ettei tekemisestä oo ollu kertaakaan puutetta, oikeastaan päinvastoin. Melkein joka päivälle löytyisi jotakin tekemistä jossakin. Esim. pelailua, teemajuhlia, teehetkiä jne.
En kuitenkaan tykkää, koska niin paljon jää myös välistä seuran tai ajan puutteen vuoksi.
Tykkään tästä kansainvälisestä ilmapiiristä ja siitä miten paljon kivoja ihmisiä oon saanu tavata täällä vaihdossa ollessani.
En tykkää tai oikeastaan voisi sanoa, että harmittaa, etten oo juurikaan tutustunu paikallisiin täällä ollessani. Miksi se onkin niin vaikeaa. Ehkä siinä on jonkinlainen molemminpuolinen kielimuuri. Toinen ei hoksaa, että ymmärrän, ja minä en osaa kommunikoida riittävän nopeasti ollakseni kiinnostava. Tosin ei siihen oo kyllä tilaisuuksiakaan kovin paljon tarjoutunu. Siinä siis missio kevät lukukaudelle. Etsi ranskalaisia!
Rakastan ruokaa. Toisin sanottuna täällä on hyvää ruokaa ja herkkuja. On juustoja, tuoreita patonkeja ja leivoksia ja viinejä ja paljon muuta. Helteillä kylläkin harmitti, ettei kaupasta saanut yksittäisiä tikkujäätelöitä (jos tahtoo jätskin on pakko ostaa ainaki kolme) ja edelleen harmittaa ruisleivän ja xylitolpurkan puuttuminen. Niitä kuitenkin saan taas kuukauden päästä Suomessa, joten ihan huoletta voin syödä hetken ranskalaisemmin. Lepää hillolla ja niin edespäin... IUFM:n ruokalassa pääsee usein maistamaan paikallisia erikoisuuksia. Viime viikolla söin esim. ankan sydämmiä ja mustekkalakastiketta. Harmi vaan syön useammin Mirailin ravintolassa, jossa ruoka on paljon arkisempaa ja laitosmaisempaa.
En kuitenkaan tykkää, kun oon ollu viime aikoina melkein koko ajan vähän sairaana, ja sen vuoksi en oo saanu urheiltua tarpeeksi. Oon kohta ihan pullero pallero.
Tykkään, kun Toulouse on niin lämpimän värinen. Ei täällä voi varmaan ikinä näyttää ihan hirmu harmaalle ja ankealle. Paitsi ehkä täällä kampusalueella, missä asun. Miksi minun kaikki tykkään kohdat liittyy ilmastoon? Kai tässä säässä vaan riittää ihmettelemistä. Samoin kuin ihmisten vaatteissa. Oon todennu, että täällä pukeudutaan lähinnä kuukauden eikä sään mukaan. Ihan normaalia käyttää talvitakkia ja sandaaleita tai kulkea toppi päällä kun kaverilla vieressä on untuvatakki, eikös vain?
En tykkää kun metro jumittaa aamulla kun olen jo muutenkin myöhästymässä tunneiltani. Miksi sen pitää aina jumahtaa just sillon aamuisin. Onko minusta tullut täällä jotenki kriittinen, kun metron parin minuutin pysähdyksetkin rasittaa. Metro ei oo erityisen viihtyisä kulkupeli, jos nyt ei erityisesti tykkää olla kylkikyljessä tuntemattomien kanssa, joten mielummin sillä kulkis vaan nopeasti paikasta x paikkaan y. Siksihän se koko laitos on olemassa. Nopeaa ja tehokasta. Valitsen useimmiten metrovaununkin sillä perusteella, kummassa pääässä pääteasemaa tiedän liukuportaiden sijaitsevan. En edes tiiä miks teen niin, kun täällä metro on niin pieni ja vaunuja vaan kaks eli ei tarvi ikinä paljoa kävellä.
Tykkää Etelä-Ranskan aksentista. Siinä on ehkä jopa hitunen jotain aasialaista fiilistä, kun esim leipä pain äännetään peng tai huominen demain dömeng. Tykkään siitä lähinnä siksi, että se saa minut edelleen hymyilemään. Jos joku puhuu oikein vahvasti paikallista murretta, unohdun helposti kuuntelemaan vaan, miten se puhuu sen sijaan, että kuuntelisin mitä se puhuu.
En tykkää tehdä läksyjä tai kirjoittaa kirjoitelmia. Voisiko kyseiset jutut olla vaihtareilta kielletyjä? Ei huvita istua päivää neljän seinän sisällä, kun on ulkomailla. Ja jos istun, niin haluan mielummin käyttää sen vain olemiseen ja rentoutumiseen. Lepuuttaa aivoja kaikesta ympärillä olevasta vilskeestä. Äh... Josko huomenna kirjoittaisin? Esitelmä on jo keskiviikkona, joten kauaa en enää voi vältellä. Kirjotelman ois kuitenki hyvä olla valmis ennen kuin joudun sen esittelemään (ranskaksi ranskalaisille, jaiks).
Tykkään Toulousesta. Päällimmäinen fiilis vaihdon puolen välin lähestyessä on positiivinen. Oon päässy näkemään jo paljon, mitä en vaan Suomessa jumittamalla olis päässy näkemään. Toisaalta oon huomannu, ettei arki täällä oo juuri Suomen arkea kummempaa. On asioita joita puuttuu ja ikävöi, ja yhtä aikaa on asioita, joita ei oo Suomessa ja jotka tuntuu aina vaan mahtaville. Toulouse on hyvä paikka olla vaihdossa.
Ps. Intouchables oli tosi hyvä leffa, kannattaa käydä kattomassa jos rantautuu Suomeen. Nauratti ja kosketti yhtä aikaa :)
torstai 24. marraskuuta 2011
Marraskuun alun maaseutuviikonloppu
Olin jo kaverilleni ehtinyt vähän aiemmin tuskailla lievää kaipausta maaseudun rauhaan, kun hän sitten oli saanut ranskalaiselta kaveriltaan kutsun tämän perheen kakkoskotiin, eli isovanhempien entiseen kotitaloon Vabresiin. Ja kutsuun kuului, että muutama extra kaveri pääsee tulemaan mukaan. Sinne siis lähdin sitten minäkin.
Viikonlopun ideana oli opetella tekemään koreja tai oikeammin tarjoiluastioita karhunvatukan varsista ja oljista. Se oli melko isotöistä puuhaa, mutta myös mielenkiintoista. Ehkä kotoisammin pajusta voisi tehdä jotain samantapaista. Yksi päivä mestästettiin sopivia karhunvatukan oksia ja raaputeltiin niitä puhtaaksi ja toinen päivä kokeiltiin tekniikkaa. Materiaalia ja aikaa oli sen verran rajallisesti, että vain yksi pikkukori tuli valmiiksi. Oma tekeleeni jäi minulle muistoksi, jos tahdon joskus koittaa tehdä jotain saman tyylistä.
Virallisen "ohjelman" ohella käytiin parilla kävelylenkillä, kuunneltiin erilaisia tarinoita ja kokkailtiin sekä syötiin yhdessä. Mukana matkassa oli kohtalaisen sekalainen seurakunta. Kolme autollista porukkaa, johon mahtui monen maalaista, ikäistä ja luonteista henkilöä. Yhteensä meitä taisi enimmillään olla paikalla 16. Viikonloppu oli varsin lämminhenkinen. Jospa vastaan tulee lisää jotain vastaavanlaisia mahdollisuuksia.
Maisemat matkalla Toulousesta, Castresin kautta Vabreen oli mielettömät ja tosi vaihtelevat. Vuoristot ja tasangot sekä vesistöjen läheisyys tai kaukaisuus saa täällä aikaan isoja vaihteluita jo lyhyelläkin matkalla. Kaupungista ulos lähtiessään sitä oikeastaan vasta tajuaa, missä sitä oikeasti tällä hetkellä on.
Ihan samaan rentoutumiseen viikonloppu vieraassa ympäristössä, vieraiden ihmisten ja kielen keskellä ei kuitenkaan yltänyt suomen maaseudun ja pesiön kotoisten maisemien rinnalla. Kummallista, enää on vain 3,5 viikkoa aikaa, kun olen jo suomessa seuraavan kerran. Aika vaihdossa menee ihan hirmuista vauhtia.
 |
| Vabre |
 |
| Näkymä majapaikan ovelta |
 |
| Lisää ikkunaluukkuja |
Viikonlopun ideana oli opetella tekemään koreja tai oikeammin tarjoiluastioita karhunvatukan varsista ja oljista. Se oli melko isotöistä puuhaa, mutta myös mielenkiintoista. Ehkä kotoisammin pajusta voisi tehdä jotain samantapaista. Yksi päivä mestästettiin sopivia karhunvatukan oksia ja raaputeltiin niitä puhtaaksi ja toinen päivä kokeiltiin tekniikkaa. Materiaalia ja aikaa oli sen verran rajallisesti, että vain yksi pikkukori tuli valmiiksi. Oma tekeleeni jäi minulle muistoksi, jos tahdon joskus koittaa tehdä jotain saman tyylistä.
 |
| Materiaalin etsintää |
 |
| Välineitä |
 |
| Viikonlopun ainoa valmis tuotos |
Virallisen "ohjelman" ohella käytiin parilla kävelylenkillä, kuunneltiin erilaisia tarinoita ja kokkailtiin sekä syötiin yhdessä. Mukana matkassa oli kohtalaisen sekalainen seurakunta. Kolme autollista porukkaa, johon mahtui monen maalaista, ikäistä ja luonteista henkilöä. Yhteensä meitä taisi enimmillään olla paikalla 16. Viikonloppu oli varsin lämminhenkinen. Jospa vastaan tulee lisää jotain vastaavanlaisia mahdollisuuksia.
Maisemat matkalla Toulousesta, Castresin kautta Vabreen oli mielettömät ja tosi vaihtelevat. Vuoristot ja tasangot sekä vesistöjen läheisyys tai kaukaisuus saa täällä aikaan isoja vaihteluita jo lyhyelläkin matkalla. Kaupungista ulos lähtiessään sitä oikeastaan vasta tajuaa, missä sitä oikeasti tällä hetkellä on.
Ihan samaan rentoutumiseen viikonloppu vieraassa ympäristössä, vieraiden ihmisten ja kielen keskellä ei kuitenkaan yltänyt suomen maaseudun ja pesiön kotoisten maisemien rinnalla. Kummallista, enää on vain 3,5 viikkoa aikaa, kun olen jo suomessa seuraavan kerran. Aika vaihdossa menee ihan hirmuista vauhtia.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Barcelona
Vacances de Toussaintin eli suomalaisittain syyslomaviikon loppupuolella suuntasin nokkani kohti Espanjaa ja Barceloonaa. Tosin matkalle lähtö ei sujunut ihan täysin ongelmitta.
Tulin lomaviikon tiistaina alkuillasta Bayonnesta takaisin Toulouseen. Kotiin päästyäni avasin netin ja Barceloonan matkaseuralaiseni Lydia kirjoitti minulle, että oli ollut sairaana, eikä siten ollut voinut käydä tulostamassa bussilippujamme. Lydia oli kuitenkin pyytänyt kaveriaan tulostamaan lippumme. Kyseinen kaveri ei lopulta ollut onnistunut tulostamaan lippuja, koska yliopiston tulostin ei ollu tunnistanu pdf-tiedostoja (mitenkähän tuoki on ees mahdollista O.o). Siispä edellisestä matkasta väsyneenä lähdin kiireen vilkkaa kaupungille etsimään paikkaa, jossa tulostaa liput muistitikulta. Onneksi melko nopeasti keksin, että nettikahviloissahan on usein tulostimet, ja sain liput mukaani, tosin vähän parille paperille kalliiseen hintaan.
Illalla kävin vielä Lydian luona syömässä ja tehtiin viimehetken matkasuunnitelmat. Onneksi kävin, koska seuraava päivä oli yksi elämäni katastrofaalisimmista. Vieläkään päivän tapahtumia miettiessäni päähän ei tuu muuta sanoja kuin uskomatonta, incroyable! Heräsin aamulla auringon sarastaessa ikkunasta ja pomppasin salamana ylös. Tiesin heti, että olen myöhässä, koska minun olisi pitänyt herätä jo 6.30 ja lähteä 8 aikaan, eikä silloin vielä näy aurinkoa. Kun katsoin kelloa en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tuntui niinkuin painajainen olisi tullut todeksi. Kello oli jo yli kymmenen. Olin nukkunut vain vaivaiset 4 tuntia pommiin, ja vielä sinä päivänä kun minun olisi pitänyt olla bussissa matkalla ulkomaanmatkalle. Kiitos kännykkä, joka et herättänyt!
Siinä sitten yritin soitella Lydialle ja laittelin pahoittelu viestejä ja lupailin etsiä toisen keinon tulla perässä paikalle. Lydialla ei ollut kuitenkaan prepaid-liittymällään rahaa, joten viesteihin hän ei voinut vastata ja koska minullakin oli puheaika vähissä, ei puhelutkaan onnistuneet. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että Lydian oli joka tapauksessa täytynyt lähteä matkaan, koska muuten hän olisi kirjoittanut vähintään netin kautta tai tullut koputtelemaan ovelle. Siispä jatkoin toisen matkustuskeinon etsintää. Yritin soittaa muutamalle covoiturage sivustolta löytyneelle ihmiselle, mutta kukaan ei vastannut. Eurolinesin sivuiltakaan ei löytynyt enää saman päivän bussien tietoja tai mahdollisuutta varalta matkaa netin kautta. Huomasin kuitenkin, että muina päivinä 2 aikaan päivällä lähtee vuoro Barceloonaan, eli eikun paikan päälle bussiasemalle kysymään lähteekö vuoro myös sinä päivänä ja voiko sinne edelleen ostaa lipun. Onneksi pystyi. Harmillisesti aiempaa lippua ei voinut vaihtaa, joten köyhdyin sitten 38€ turhan takia. Bussiliput täältä Barceloonaan ei sentään ole tuon kalliimpia ja edestakaiseen matkaan oli saanut vielä vähän lisää alennusta. Harmitti joka tapauksessa.
Olin bussiasemalla jo puolen päivän aikaan, joten pari tuntia piti vielä odotella bussia. Totesin kaiken tohinan keskellä unohtaneeni syödä aamulla. Koska en halunnut syödä bussiin tarkoitettuja matkaeväitä ennakkoon, menin lähes ensimmäiseen vastaantulleeseen ravintolaan salaatille. Vuohenjuustosalaatin äärellä vihdoin sain puhelimitse yhteyden Lydiaan ja kaikki asiat järjestyi. Lydia menisi etsimään meidän majapaikan ja tulisi minua bussiasemalle vastaan viisi tuntia myöhemmin. Tuossa vaiheessa lähinnä alkoi jo naurattaa kaikki. Olinhan vielä liukastellut matkalla koirankakkaan, joten päivä selvästikin oli onnenpäiväni!
Illalla ehdittiin Barceloonassa ainoastaan levittäytymään huoneeseemme ja etsimään ruokapaikan. Löydettiinkin aika kiva ja edullinen tapas-ravintola majapaikkamme läheisyydestä. Itse asiassa niin kiva, että mentiin sinne vielä viimeisenä iltana uudestaan.
Huoneeseen päästyämme aloimme vielä etsimään netistä ja kartalta, mitä meidän kannattaisi tehdä seuraavana päivänä. Klo 01.30 ovemme takaa alkoi kuulua avainten kolinaa. Mitä ihmettä oli ensimmäinen päähäni tullut lause. Oven takana oli mies, joka ei kuitenkaan saanut ovea auki. Hän vaikersi asuvansa kyseisessä asunnossa ja pyysi avaamaan oven. Ei tietysti uskallettu avata ovea tuntemattomalle tyypille. Kysyimme mieheltä tunsiko tämä asunnon omistajan ja vielä enenmmän hämmästystä aiheutti, kun mies vastasi: "It's my wife". Mies poistui paikalta ja taisin muutaman kerran toistaa lausetta "C'est incroyable!", koska oon siitä kuullu vielä jälkeenkin päin :) Viitisen minuuttia myöhemmin oveen koputettiin, mutta tällä kertaa koputtaja oli Elena, eli asunnon omistaja. Ei oltu ikinä nähty naista aiemmin, koska oltiin saatu avain naisen äidiltä, mutta toki avasimme oven. Saimme kuulla, että lukituksi komeroksi luulleemme oven takana oli tosissaan oveen koputtaneen miehen aunto, ja että jakaisimme suihku hänen kanssaan. Majapaikkamme ei siis ollut mikään hotelli, vaan oltiin etsitty Wimdun kautta edullinen huone keskustan läheisyydestä. Lopulta mies pääsi kotiinsa nukkumaan ja me huoneeseemme.
Seuraavana päivänä tapasimme miehen tämän palatessa töistä, ja anteeksi pyynnösksi yöllisestä mies tahtoi tarjota meille limpparit. Sen verran tajusin meidän kolmikielisestä keskustelusta :) Mies ei nimittäin puhunut kuin espajaa, ja minä ja Lydia takaisin ranskaa tai englantia. Lopulta totesimme "kämppiksemme", jota kylläkin nähtiin vain kahdesti, olevan tosi mukava tyyppi. Hän jopa tarjosi flunssaiselle Lydialle teetä viimeisenä iltana.
Barceloona oli melko sateinen, rakennusten puolesta veikeä ja monipuolinen, metro hiukan kaoottinen, mutta kokonaiskuva ihan positiivinen. Lydian flunssaisuuden vuoksi kaupungin yöelämä jäi valitettavasti näkemättä, koska olettaisin sen olevan Barceloonan parasta antia. Tai ainakin minulle tulee Espajasta ensimmäisenä mieleen sanat siesta ja fiesta :) Kaikki päänähtävyydet joka tapauksessa nähtiin. Käveltiin La Ramblalla, ihasteltiin maisemia Parc Guëllin puistosta ja Montjuïcin kukkulalta, kasteltiin varpaat meressä, kierreltiin kauppoja ja syötiin hyvin. Minulle matkassa parasta oli oikeastaan vierailu kauppahalli La Bogueriaan. Ah mikä paratiisi! Toulousesta saa ostettua vaan lähialueen kauden hedelmiä, joten oli ihanaa saada kaikkia hedelmiä maan ja taivaan väliltä.
Barceloonassa oli vielä lokakuun lopussakin liikaa turisteja minun makuun, joten en edes halua kuvitella paljonko niitä on kesällä. Ihan tyytyväisenä siis palasin Toulouseen, vaikka meri olisi kyllä ihana täälläkin. Vähän kuitenkin jäi sellainen olo, että minulla jäi Barceloonasta vielä paljon näkemättä, joten enköhän sinne vielä palaa joku päivä. Ei miljoona kaupunkia kierretä parissa päivässä ja olisi kiva nähdä kaupunki aurinkoisella säällä.
Mitä tästä reissusta opimme: kaikesta selviää jos osaa nauraa omille toilailuilleen + osta herätyskello (en oo kyllä vielä ostanu).
 |
| La Rambla |
Tulin lomaviikon tiistaina alkuillasta Bayonnesta takaisin Toulouseen. Kotiin päästyäni avasin netin ja Barceloonan matkaseuralaiseni Lydia kirjoitti minulle, että oli ollut sairaana, eikä siten ollut voinut käydä tulostamassa bussilippujamme. Lydia oli kuitenkin pyytänyt kaveriaan tulostamaan lippumme. Kyseinen kaveri ei lopulta ollut onnistunut tulostamaan lippuja, koska yliopiston tulostin ei ollu tunnistanu pdf-tiedostoja (mitenkähän tuoki on ees mahdollista O.o). Siispä edellisestä matkasta väsyneenä lähdin kiireen vilkkaa kaupungille etsimään paikkaa, jossa tulostaa liput muistitikulta. Onneksi melko nopeasti keksin, että nettikahviloissahan on usein tulostimet, ja sain liput mukaani, tosin vähän parille paperille kalliiseen hintaan.
 |
| Parc Guëll |
Illalla kävin vielä Lydian luona syömässä ja tehtiin viimehetken matkasuunnitelmat. Onneksi kävin, koska seuraava päivä oli yksi elämäni katastrofaalisimmista. Vieläkään päivän tapahtumia miettiessäni päähän ei tuu muuta sanoja kuin uskomatonta, incroyable! Heräsin aamulla auringon sarastaessa ikkunasta ja pomppasin salamana ylös. Tiesin heti, että olen myöhässä, koska minun olisi pitänyt herätä jo 6.30 ja lähteä 8 aikaan, eikä silloin vielä näy aurinkoa. Kun katsoin kelloa en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tuntui niinkuin painajainen olisi tullut todeksi. Kello oli jo yli kymmenen. Olin nukkunut vain vaivaiset 4 tuntia pommiin, ja vielä sinä päivänä kun minun olisi pitänyt olla bussissa matkalla ulkomaanmatkalle. Kiitos kännykkä, joka et herättänyt!
Siinä sitten yritin soitella Lydialle ja laittelin pahoittelu viestejä ja lupailin etsiä toisen keinon tulla perässä paikalle. Lydialla ei ollut kuitenkaan prepaid-liittymällään rahaa, joten viesteihin hän ei voinut vastata ja koska minullakin oli puheaika vähissä, ei puhelutkaan onnistuneet. Tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että Lydian oli joka tapauksessa täytynyt lähteä matkaan, koska muuten hän olisi kirjoittanut vähintään netin kautta tai tullut koputtelemaan ovelle. Siispä jatkoin toisen matkustuskeinon etsintää. Yritin soittaa muutamalle covoiturage sivustolta löytyneelle ihmiselle, mutta kukaan ei vastannut. Eurolinesin sivuiltakaan ei löytynyt enää saman päivän bussien tietoja tai mahdollisuutta varalta matkaa netin kautta. Huomasin kuitenkin, että muina päivinä 2 aikaan päivällä lähtee vuoro Barceloonaan, eli eikun paikan päälle bussiasemalle kysymään lähteekö vuoro myös sinä päivänä ja voiko sinne edelleen ostaa lipun. Onneksi pystyi. Harmillisesti aiempaa lippua ei voinut vaihtaa, joten köyhdyin sitten 38€ turhan takia. Bussiliput täältä Barceloonaan ei sentään ole tuon kalliimpia ja edestakaiseen matkaan oli saanut vielä vähän lisää alennusta. Harmitti joka tapauksessa.
Olin bussiasemalla jo puolen päivän aikaan, joten pari tuntia piti vielä odotella bussia. Totesin kaiken tohinan keskellä unohtaneeni syödä aamulla. Koska en halunnut syödä bussiin tarkoitettuja matkaeväitä ennakkoon, menin lähes ensimmäiseen vastaantulleeseen ravintolaan salaatille. Vuohenjuustosalaatin äärellä vihdoin sain puhelimitse yhteyden Lydiaan ja kaikki asiat järjestyi. Lydia menisi etsimään meidän majapaikan ja tulisi minua bussiasemalle vastaan viisi tuntia myöhemmin. Tuossa vaiheessa lähinnä alkoi jo naurattaa kaikki. Olinhan vielä liukastellut matkalla koirankakkaan, joten päivä selvästikin oli onnenpäiväni!
Illalla ehdittiin Barceloonassa ainoastaan levittäytymään huoneeseemme ja etsimään ruokapaikan. Löydettiinkin aika kiva ja edullinen tapas-ravintola majapaikkamme läheisyydestä. Itse asiassa niin kiva, että mentiin sinne vielä viimeisenä iltana uudestaan.
Huoneeseen päästyämme aloimme vielä etsimään netistä ja kartalta, mitä meidän kannattaisi tehdä seuraavana päivänä. Klo 01.30 ovemme takaa alkoi kuulua avainten kolinaa. Mitä ihmettä oli ensimmäinen päähäni tullut lause. Oven takana oli mies, joka ei kuitenkaan saanut ovea auki. Hän vaikersi asuvansa kyseisessä asunnossa ja pyysi avaamaan oven. Ei tietysti uskallettu avata ovea tuntemattomalle tyypille. Kysyimme mieheltä tunsiko tämä asunnon omistajan ja vielä enenmmän hämmästystä aiheutti, kun mies vastasi: "It's my wife". Mies poistui paikalta ja taisin muutaman kerran toistaa lausetta "C'est incroyable!", koska oon siitä kuullu vielä jälkeenkin päin :) Viitisen minuuttia myöhemmin oveen koputettiin, mutta tällä kertaa koputtaja oli Elena, eli asunnon omistaja. Ei oltu ikinä nähty naista aiemmin, koska oltiin saatu avain naisen äidiltä, mutta toki avasimme oven. Saimme kuulla, että lukituksi komeroksi luulleemme oven takana oli tosissaan oveen koputtaneen miehen aunto, ja että jakaisimme suihku hänen kanssaan. Majapaikkamme ei siis ollut mikään hotelli, vaan oltiin etsitty Wimdun kautta edullinen huone keskustan läheisyydestä. Lopulta mies pääsi kotiinsa nukkumaan ja me huoneeseemme.
Seuraavana päivänä tapasimme miehen tämän palatessa töistä, ja anteeksi pyynnösksi yöllisestä mies tahtoi tarjota meille limpparit. Sen verran tajusin meidän kolmikielisestä keskustelusta :) Mies ei nimittäin puhunut kuin espajaa, ja minä ja Lydia takaisin ranskaa tai englantia. Lopulta totesimme "kämppiksemme", jota kylläkin nähtiin vain kahdesti, olevan tosi mukava tyyppi. Hän jopa tarjosi flunssaiselle Lydialle teetä viimeisenä iltana.
Barceloona oli melko sateinen, rakennusten puolesta veikeä ja monipuolinen, metro hiukan kaoottinen, mutta kokonaiskuva ihan positiivinen. Lydian flunssaisuuden vuoksi kaupungin yöelämä jäi valitettavasti näkemättä, koska olettaisin sen olevan Barceloonan parasta antia. Tai ainakin minulle tulee Espajasta ensimmäisenä mieleen sanat siesta ja fiesta :) Kaikki päänähtävyydet joka tapauksessa nähtiin. Käveltiin La Ramblalla, ihasteltiin maisemia Parc Guëllin puistosta ja Montjuïcin kukkulalta, kasteltiin varpaat meressä, kierreltiin kauppoja ja syötiin hyvin. Minulle matkassa parasta oli oikeastaan vierailu kauppahalli La Bogueriaan. Ah mikä paratiisi! Toulousesta saa ostettua vaan lähialueen kauden hedelmiä, joten oli ihanaa saada kaikkia hedelmiä maan ja taivaan väliltä.
Barceloonassa oli vielä lokakuun lopussakin liikaa turisteja minun makuun, joten en edes halua kuvitella paljonko niitä on kesällä. Ihan tyytyväisenä siis palasin Toulouseen, vaikka meri olisi kyllä ihana täälläkin. Vähän kuitenkin jäi sellainen olo, että minulla jäi Barceloonasta vielä paljon näkemättä, joten enköhän sinne vielä palaa joku päivä. Ei miljoona kaupunkia kierretä parissa päivässä ja olisi kiva nähdä kaupunki aurinkoisella säällä.
 |
| Ja jotta nyt en ihan huijaa, niin paisto siellä välillä aurinkokin |
Mitä tästä reissusta opimme: kaikesta selviää jos osaa nauraa omille toilailuilleen + osta herätyskello (en oo kyllä vielä ostanu).
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Le Pays Basque français 2/2
Josko vihdoin kertoisin Ranskan Baskimaassa lomailun loppuajasta. Majoituttiin siis Bayonnessa, mutta toisena päivänä päätettiin lähteä tutustumaan yleisesti tunnetumpaan Biarritziin. Aurinko paistoi, ja rantaloma kohde täyttyi turisteista vielä lokakuun lopussakin.
Biarritzissa kaunista oli oikeastaan lähinnä meri. Muuten kaikki oli niin turistimassajuttuja, että ihan ihmeteltiin miksi Biarritz on tunnetumpi kuin Bayonne. Kaiken lisäksi rantakin oli parempi Angeletissa kuin Biarritzissa, jossa rannat oli pieniä ja täynnä ihmisiä. Vähän keskustasta etäämmällä alkoi hieman kivisempi ranta, joka oli täynnä surffaajia. Ehkä kaupunki elääkin lähinnä surffarituristien voimalla. Kaupunki sai minut kuitenkin puolelleen, koska sorbettijäätelön nautiskeleminen rannalla auringon paisteessa tekee aina iloiseksi :)
Viimeinen kokonainen päivä reissustamme päätettiin viettää Saint-Jean-de-Luzissa. Saint-Jean-de-Luz on kaunis pieni kalastajakaupunki ihan Espanjan rajan tuntumassa. Sinne pääsi Bayonnesta bussilla kolmen euron hintaan ja matkaa oli n. 30 kilometriä.
Paikanpäälle päästyämme emme tarkalleen tienneet mihin mennä ja mitä tehdä, joten ensi töiksemme etsimme turisti-infon. Olimme suunnitelleet kiertelevämme aamupäivän kaupungilla ja iltapäivällä kivuta puujunalla läheisen vuoren huipulle. Muutimme kuitenkin suunnitelmia, koska sää oli pilvinen ja tuulinen ja näköalat vuorelta eivät olisi olleet niin kauniit. Päädyimme lähtemään kiertämään kaupunkia turistikartan opastamana. Kartan reitille oli merkitty merkittäviä kohteita keskustan alueella. Kaupunki oli kaunis.
Lomaa edeltävän viikon olin ollut sairaana ja flunssa jatkui vielä loman aikanakin. Heräsin tuona maanantain aamuna siihen, että kurkkukipu oli tullut takaisin entistä kovempana. Siispä kävin iltapäivällä testaamassa paikallisen lääkärisysteemin toimivuuden. Minua tutkittiin päällisin puolin n. 5 minuuttia, jonka jälkeen poistuin lääkäristä angiinaresepti kourassani. Valitettavasti pari päivää reseptin loppumisen jälkeen olin taas sairaana ja olen edelleen... Kuivayskä ja kurkkukipu eivät tunnu tahtovan loppua millään. Ehkä joudun vielä käymään testaamassa, kuinka paikallinen YTHS toimii.
Mutta niin... Koska olin vähän sairas ja sääkään ei enää suosinut, päätettiin palata Bayonneen ja mennä suoraan majoittajamme suosittelemaan kahvilaan testaamaan vaahtokaakaot. Olivat kyllä hintansa väärti ja koko kahvila varsin suloinen paikka. Minun silmät hieman kertoo flunssan läsnäolosta :)
Illalla laitettiin taas ruokaa majapaikassamme ja katsottiin leffaa. Elokuva oli joku jenkki komedia ranskaksi dupattuna. Uusi kokemus sekin. Kun elokuvassa ei ollut tuttuja näyttelijäitä, niin kielen muutos ei juurikaan häirinnyt. En edes osaa kuvitella katsovani elokuvaa, jossa esim. Johnny Depp tai Jason Statham puhuisi jonkun muun äänellä :D
Seuraavana aamuna meillä jäi vielä aikaa vierailla Atelier du Chocoatin tehtaalla, jossa oli pienimuotoinen suklaamuseo ja tietysti myös maistiaisia. Suklaakaupungissa kun kuitenkin oltiin. Puolen päivän aikaan hyppäsin junaan palatakseni Toulouseen vain lähteäkseni seuraavana päivänä kohti Barceloonaa (mutta se onkin jo ihan toinen tarina se). Ann-Kathrin jäi vielä Bayonneen yhdeksi yöksi ja jatkoi seuraavana päivänä matkaansa kohti Bordeux'ta.
BAB eli Biarritz, Anglet ja Bayonne oli sopivan kokoinen paikka pidennetyn viikonlopun viettoon. Jokaiselle päivälle riitti uusi erilainen paikka nähtäväksi, ja lähellä on lisäksi muutamia pieniä ja kiinnostavia kyliä tutkittavaksi. Ei tosin ollut riittävästi aikaa käydä Saint Jean Pied de Portin vuoristokylässä, mutta ehkäpä sinnekin vielä joku päivä pääsee käymään :)
 |
| Siellä olis voinu vielä uidakin |
Biarritzissa kaunista oli oikeastaan lähinnä meri. Muuten kaikki oli niin turistimassajuttuja, että ihan ihmeteltiin miksi Biarritz on tunnetumpi kuin Bayonne. Kaiken lisäksi rantakin oli parempi Angeletissa kuin Biarritzissa, jossa rannat oli pieniä ja täynnä ihmisiä. Vähän keskustasta etäämmällä alkoi hieman kivisempi ranta, joka oli täynnä surffaajia. Ehkä kaupunki elääkin lähinnä surffarituristien voimalla. Kaupunki sai minut kuitenkin puolelleen, koska sorbettijäätelön nautiskeleminen rannalla auringon paisteessa tekee aina iloiseksi :)
Viimeinen kokonainen päivä reissustamme päätettiin viettää Saint-Jean-de-Luzissa. Saint-Jean-de-Luz on kaunis pieni kalastajakaupunki ihan Espanjan rajan tuntumassa. Sinne pääsi Bayonnesta bussilla kolmen euron hintaan ja matkaa oli n. 30 kilometriä.
Paikanpäälle päästyämme emme tarkalleen tienneet mihin mennä ja mitä tehdä, joten ensi töiksemme etsimme turisti-infon. Olimme suunnitelleet kiertelevämme aamupäivän kaupungilla ja iltapäivällä kivuta puujunalla läheisen vuoren huipulle. Muutimme kuitenkin suunnitelmia, koska sää oli pilvinen ja tuulinen ja näköalat vuorelta eivät olisi olleet niin kauniit. Päädyimme lähtemään kiertämään kaupunkia turistikartan opastamana. Kartan reitille oli merkitty merkittäviä kohteita keskustan alueella. Kaupunki oli kaunis.
 |
| Louis XIV:n entinen majapaikka. Käytiin ihan sisällä asti, kun satuttiin sopivasti opastetulle kierrokselle. |
 |
| Tuuli tuiversi |
 |
| Vasemmassa reunassa pilkottaa vuori, jossa meillä oli tarkotus käydä |
Lomaa edeltävän viikon olin ollut sairaana ja flunssa jatkui vielä loman aikanakin. Heräsin tuona maanantain aamuna siihen, että kurkkukipu oli tullut takaisin entistä kovempana. Siispä kävin iltapäivällä testaamassa paikallisen lääkärisysteemin toimivuuden. Minua tutkittiin päällisin puolin n. 5 minuuttia, jonka jälkeen poistuin lääkäristä angiinaresepti kourassani. Valitettavasti pari päivää reseptin loppumisen jälkeen olin taas sairaana ja olen edelleen... Kuivayskä ja kurkkukipu eivät tunnu tahtovan loppua millään. Ehkä joudun vielä käymään testaamassa, kuinka paikallinen YTHS toimii.
Mutta niin... Koska olin vähän sairas ja sääkään ei enää suosinut, päätettiin palata Bayonneen ja mennä suoraan majoittajamme suosittelemaan kahvilaan testaamaan vaahtokaakaot. Olivat kyllä hintansa väärti ja koko kahvila varsin suloinen paikka. Minun silmät hieman kertoo flunssan läsnäolosta :)
Illalla laitettiin taas ruokaa majapaikassamme ja katsottiin leffaa. Elokuva oli joku jenkki komedia ranskaksi dupattuna. Uusi kokemus sekin. Kun elokuvassa ei ollut tuttuja näyttelijäitä, niin kielen muutos ei juurikaan häirinnyt. En edes osaa kuvitella katsovani elokuvaa, jossa esim. Johnny Depp tai Jason Statham puhuisi jonkun muun äänellä :D
Seuraavana aamuna meillä jäi vielä aikaa vierailla Atelier du Chocoatin tehtaalla, jossa oli pienimuotoinen suklaamuseo ja tietysti myös maistiaisia. Suklaakaupungissa kun kuitenkin oltiin. Puolen päivän aikaan hyppäsin junaan palatakseni Toulouseen vain lähteäkseni seuraavana päivänä kohti Barceloonaa (mutta se onkin jo ihan toinen tarina se). Ann-Kathrin jäi vielä Bayonneen yhdeksi yöksi ja jatkoi seuraavana päivänä matkaansa kohti Bordeux'ta.
BAB eli Biarritz, Anglet ja Bayonne oli sopivan kokoinen paikka pidennetyn viikonlopun viettoon. Jokaiselle päivälle riitti uusi erilainen paikka nähtäväksi, ja lähellä on lisäksi muutamia pieniä ja kiinnostavia kyliä tutkittavaksi. Ei tosin ollut riittävästi aikaa käydä Saint Jean Pied de Portin vuoristokylässä, mutta ehkäpä sinnekin vielä joku päivä pääsee käymään :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)