Perjantaista eteenpäin säätiedotus lupailee ekaa kertaa alle 20 astetta lämpöä. Olotila on vähän sama kuin Suomessa elokuun alkupäivinä, jos lämpötila laskee. Alkaa miettimään, että tuleekohan lämpimiä päiviä enää laisinkaan tämän vuoden puolella. Nyt koen tämän tuntemuksen toistamiseen samalle vuodelle, kun Suomessa ehti jo hieman olla syksyn tuntua ilmassa ennen kuin lähdin tänne Ranskaan. Tosin epäilen lämpimiä päiviä vielä tulevan täällä myöhemminkin. Täällä vuodenajat tuntuu olevan melkein pari kuukautta Suomea jäljessä. Mutta tuleehan se kevätkin sitten pikemmin :)
Tänään tein myös jotain syksyn alulle perinteistä, eli ilmoittauduin urheiluryhmiin. Alustavasti ilmoittauduin lentopalloon tiistain ja perjantain ryhmiin ja seinäkiipeilyyn torstaille. Tänään en kuitenkaan vielä mennyt lentopalloa pelaamaan, kun pääsen vasta huomenna etsimään sisäpelikenkiä Intersportiin. Ilmoittauduin myös lauantaina järjestettävälle vuoristovaellukselle. Nyt vaan jännäilen, että ehdinkö sairastua sitä ennen. Tuntuu nimittäin vähän olevan taas kurkku ja keuhkot kipeät. Kansainvälisen elämän ihanuutta, kaikki tuo kotopuolensa pöpöt mukanaan ja ikinä ei ehdi kerryttää vastustuskykyä kaikille niistä.
Viestin otsikko ei kuitenkaan oikeastaan tule siitä, että minulla olisi syksyfiilistä ilmassa. Otsikko tulee Stellan samannimisestä kappaleesta, jonka musiikkivideolla vilahdan :) Ihana kesä ja ilosaarirock! Yrittäkääpäs bongailla minut tuolta videolta! Näyn jopa parin sekunnin ajan :D
Terveiset kaikille ihanille joensuuihmisille!
Tchao!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti