...ja muita lomaa edeltäneitä tekemisiä.
Lomaa edeltänyt viikko oli opiskelijan viikko. Mikä tarkoitti, että kaupunki järjesti 100 ilmaista tapahtumaa opiskelijoille. Semaine de l'étudiantin ohjelmassa oli monenlaista tekemistä. Pakkohan sitä oli kuitenkin muutamaan tapahtumaan osallistua, vaikka flunssainen olinkin.
Kävin keskiviikkoiltana kansainvälisessä illassa. Ilta oli Toulousessa opiskeleville ulkomaalaisille suunnattu. Ohjelmassa oli buffet paikallisilla herkuilla varustettuna sekä livemusiikkia. Herkullista ruokaa ja mukavaa hengailua monikulttuurisessa seurassa. Illan jälkeen lähdin vielä Tripode A:lle viemään synttärikakkua saksalaiselle Johannalle, jonka syntymäpäivä koitti vuorokauden vaihtuessa. Kotona oli vasta yhden aikaan yöllä ja flunssani ansiosta en saanut unta ennnen kolmea. Osasyyllinen oli myös klo 02.30 tullut palohälyytys. En saanut itseäni raahautumaan puolipukeisena ulos asti, mutta avasin sentään ikkunan ja kuuntelin kuulostaako hälyytys aidolle vai ei. Aamulla en sitten kyennyt millään menemään 8.30 kurssille. Huijari olo tuli siitä, että myöhemmin touhuilin kaikennäköistä.
Raahauduin yliopistolle puolen päivän jälkeen tekemään pedagogisen kirjautumisen kursseilleni. En tiennyt yhtään kenen pitää allekirjoittaa paperini, koska muut vaihtarit olivat saaneet vastuuhenkilönsä nimen. Asia järjestyi kuitenkin lähes liian helposti, kun kv-palveluiden Erasmusvastaava allekirjoitti lappusen itse. Kirjautuminen vaati n. 15 minuutin jonottamista, mutta lopulta sekin hoitui sulavasti. Täällä on jo niin tottunu jonotteluun, että ei enää tunnu missään tuommonen vartin odotus. Ruokalan jonot on aina lähes ulos saakka.
Illemmalla kävin juomassa kupposen teetä Johannan synttäriteekesteillä eräässä suoloisessa Salon du théssä. Loppuillasta lähdin vielä kuuntelemaan Capitoleorkesterin konserttia, joka oli ilmainen opiskelijan viikon vuoksi. Oli ihan hauska kokemus, koska en ole ikinä Suomessa käynyt oikean orkesterin konsertissa. Seurailin koko ajan lähinnä innolla niiden soittajien toimia, jotka koskivat soittimiinsa vain pari kertaa koko konsertin aikana. Miten päädytään orkesterin triangelin tai lautasten soittaksi? Pitääkö sitäkin varten opiskella vuosikausia?
Perjantai minulla oli vapaapäivä, koska ainoa kurssini perjantaille on lentopalloa, enkä sinne sairaana voinut mennä. Pesin pyykkiä ja kävin makuupussiostoksilla lomareissuja varten. Illalla Johannan synttärit jatkuivat (kolmatta päivää :D) perinteisellä kansainvälisellä illallisella. Laitettiin yhdessä porukalla ruokaa täällä minun kerroksen yhteiskeittiössä. Tein taas kerran korvapuusteja, koska kävin kaupassa ennen kuin olin tutkinut reseptejä. Korvapuustien ainekset muistin ulkoa. Ruotsalaiset tosin yrittivät väittää korvapuustien olevan ruotsalaisia. Jos lihapullat on ruotsalaisia, niin korvapuustit on kyllä sitten suomalaisia :) Seuraavaa illallista varten pitää yrittää löytää jostain ruisjauhoja, niin saa tehtyä jotain 100prosenttisen varmasti suomalaista eli karjalan piirakoita.
Loman tekemisitä kirjoittelen myöhemmin, mutta paljastettakoon, että matkustelin Ranskan Baskimaassa ja Barceloonassa. Loman jälkeen olo on sellainen, että pitäisi palata kotiin. Mutta kun kotikin on ulkomailla, olo jää kummastuneeksi. On kuitenkin ihanaa jatkaa turistielämää, mutta tekisi varmasti hyvää pieni tauko tutussa ympäristössä Pesiön metsiköissä ja oman kielen keskellä. Pianhan se joululoma kuitenkin jo tulee. Tuun suomeen 19. joulukuuta ja palaan Ranskaan 5. tammikuuta. Vihdoin sain lentoliput varattua. Koeviikot tosin alkaa jo 3. päivä eli missaan kolme ensimmäistä päivää. En halunnut maksaa lentolipuista tuplahintaa, minkä olisin joutunut tekemään, jos olisin lentänyt 2. päivä. Jospa saan asiat järjesteltyä sillä verukkeella, että oon Erasmus.
À la prochaine!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti