maanantai 17. lokakuuta 2011

Flunssaisen päivän piristys

Aamulla herättyäni totesin kurkun olevan niin kipeä, että hengittäminenkin sattui. Yhtä aikaa pohdin mielessäni oliko kyseessä kuitenkin vain uuden ihanan muhkean ja lämpimän peittoni kutsu pysymään sängyssä. Päätin olevani tarpeeksi sairas pysyttelemään päivän kotona ja päätös taisi olla ihan oikea, koska äsken kun yritin puhua oli ääni melko möreän miehinen. Olen huono sairastamaan, kun en oikein osaa päättää milloin oon tarpeeksi sairas viettämään päivän ihan vaan peiton mutkassa. Toisaalta myös nautin siitä, että voin hyvällä omalla tunnolla viettää päivän tekemättä mitään järkevää (mutta silti tuntuu että jotain pitäis tehdä). Nyt tahdon ehdottomasti parantua ennen ensi viikon lomaa, joten en tahdo ottaa mitään riskejä.

Päivä on kuitenkin tullut käytettyä tehokkaasti siinä mielessä, että oon lukenu Maïssa Bayn Bleu blac vert kirjaa, joka meidän pitää lukea kirjallisuus kurssille. Eli tavallaan oon siis opiskellu koko päivän ;) Kirja on ollu vielä sen verran mielenkiintoinen, että sitä on lukenu mielellään. En oo aiemmin tiennykään juuri mitään Algerian itsenäistymisestä. Ehkä kirjasta myös vahingossa oppii lisää ranskaa, vaikka tiedostamattomasti uskon hyppiväni kaikkien tuntemattomien sanojen ylitse. Pääasia, että pysyy kirjan kokonaisjuonesta perillä. Kirja on aika helppoa ranskaa siinä mielessä, ettei siinä ole käytetty ranskan kieliselle kirjallisuudelle tyypillistä passé simple aikamuotoa. Passé simple on minun mielestä vaikeasti ymmärrettävissä, koska sitä ei käytetä ikinä puhuttaessa, ja en oo sitä oikeastaan ikinä opiskellu.

Koska olen sairaana ajattelin viettää illan ranskalaisen leffan parissa. Nyt ehkä How I Met Your Mother vie voiton, koska huomasin uuden tuotantokauden alkaneen. Miten multa on voinu jäädä se aiemmin huomaamatta, vaikka uusia jaksoja on jo tullut ulos useampia. Jos joku ei oo tuota sarjaa koskaan kattonu, niin lämpimästi suosittelen. Piristää kummasti, lämmittää sydäntä ja naurattaakin sopivasti. 

1 kommentti: