Tänään oli kyllä kiva päivä. Aamu alkoi tuttavallisesti 7.25, kun ulkona alkoi soimaan kirkonkellojen kuuloinen ääni. Ääni kuuluu useampaan kertaan päivässä, mutta en tiiä mistä se on peräisin. Oon lähes joka aamu heränny joskus vähän ennen 8 ja epäilen sen johtuvan just tuosta kellosta. Tai sitten yhden tunnin aikaero on tehny mulle tepposet ja en oo vieläkään sopeutunu. Normaalisti en nimittäin ikinä herää ennen 8 ilman herätyskelloa. Haluan kyllä saada tietää mikä on tuon mysteerisen kellojen soinnin syy ja lähde.
Tunsin oloni herätessä jo kohtuullisen terveeksi, joten päätin että tänään on vuorossa kanaalin etsiminen ja juoksulenkki. Googlemapsilta löysin helposti lähimmän kanaalille vievän tien ja sen ylittäviä siltoja, jotta pystyin juoksemaan eri puolta takasin. Olipa mukavaa päästä näkemään vähän maisemia ja ulkoilemaan. Kivaa, että tuommonen viihtyisä lenkkeilypaikka löytyy ihan läheltä. Pitää joku päivä käydä siellä valokuvailemassa.
Puolen päivän maissa lähdettiin toissapäivänä naapuritaloon saapuneen kaverini Tiian kanssa testaamaan tämän meidän asuinkampuksen kouluravintolaa. Edelliseen kokemukseen verrattuna tämä oli varsin positiivinen yllätys. Ruokaan kuului salaatti, pääruoka ja jälkiruoka ja valikoimaa oli todella runsaasti. Hinta oli sama 3,05€ eli saatiin opiskelija-alennus, vaikkei meillä vielä ollutkaan paikallisia opiskelijakortteja. Päivällä kuulin, että samasta ravintolasta saa myös illallista 7 jälkeen samalla hinnalla.
Iltapäivällä oli vuorossa orientaatiotapaaminen IUFM:llä. Meitä vaihtareita oli ehkä n. 20 ja ihmiset vaikutti tosi mukaville. Tultiin yhtä matkaa porukalla Rangueilin Cité Universitairella asuvien kanssa kotiinpäin ja päädyttiin vielä piknikille tuohon B ja C talojen sisäpihalle, jossa istuskelevia porukoita oon aina kadehtien katellut ikkunasta.
Aika vierähti yllättävän nopeaa ja lopulta en edes ehtinyt välissä käymään asunnolla ennen iltavierailua Ninan ja Ernon uudessa kodissa. Tämmösistä päivistä tykkään. Silti katon nytkin pihalla istuskelevia porukoita haaveillen mukaan pääsystä :) Oon just tämmönen, etten osaa olla kotona jos voisin tehä jotain muutaki. Siksi yleensä onki niin tärkeää aina välillä saada tehtyä irtiotto kotiin Pesiölle, jossa osaan olla hyvällä omalla tunnolla tekemättä mitään. Pitää yrittää täällä keksiä jokin muu keino, jos onnistun aktivoimaan itseäni liikaa.
Huomenna kuitenkin aikainen herätys, joten nyt nukkumaan. Mennään tutustumaan IUFM:n toiselle kampukselle, jossa suurin osa opinnoista tullaan järjestämään. En edes aiemmin tienny, että sillä on toinen kampus :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti