Unelmia

Luin aamulla Nuppu Stenrosin kolumnin Uskallatko vastat, kun unelmasi kutsuu? ja se pisti minut miettimään. Vaikka minun unelmissa ei siinnäkään Himalajan vuoristo, uskon vähän tietämättänikin kulkeneeni elämässäni kohti vaihtovuotta Toulousessa. Olen pienestä asti haaveillut matkailusta ja jostain itselleni tuntemattomasta syystä myös ranskan opiskelusta. Ehkä juuri kyseinen kieli valikoitui lopulta monen mutkan ja sattuman kautta, mutta aina olen palannut ranskankielen pariin. Jonkin siinä täytyy minua kiehtoa. Enkä ole edes ikinä käynyt Ranskassa, vaikka matkustaa tykkäänkin.

Le Rêve

Juttelin vasta pitkästä aikaa yläaste- ja lukioaikaisen ystäväni kanssa, jota en enää valitettavasti pääse usein tapaamaan etäisyyksien vuoksi. Minua melkein hämmensi, kun kaverini totesi minulle, että hienoa, että pääset lähtemään Ranskaan vaihtoon, kun olet siitä aina haaveillut. Miten niin olen aina haaveillut? Yliopistossa opiskelun aloittaessani ajattelin lähteväni vaihtoon Unkariin tai Kreikkaan ja vasta viime syksynä hetken mielijohteesta ranskan sivuaineeseen haettuani suunnitelmat muuttuivat Ranskan suuntaan. Ehkä asia ei kuitenkaan ollut oikeasti niin.

Le Français

Olin jo ennen opintojen aloittamista haaveillut ranskan sivuaineopinnoista, mutta en vain ollut ikinä päässyt pääsykokeisiin päällekkäisten menojen vuoksi. Viime elokuun alussa huomasin viimeisenä työpäivänäni, että minulla ei ollut mitään mikä estäisi hakemasta edelleen opiskelemaan ranskaa. Vaikka olinkin vakaasti päättänyt käydä erityispedagogiikan pitkänä sivuaineenani, jäi päätös jalkoihin siltä seisomalta ja käytin kolme kesälomaviikkoani ranskaa opiskellen. Vuosi sitten siis opettelin ranskaa 3.9. järjestettyä sivuainepääsykoetta varten - tänä vuonna samat kolme viikkoa meneekin valmistautuessa 3.9. koittavaan Ranskan matkaan. Hassua, että ehdin välillä lähes unohtaa tämän unelman.

Le Courage

Vihdoin saan koittaa elää arkea itselleni täysin tuntemattomassa ympäristössä oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Olen aina inhonnut yksin uusiin paikkoihin menemistä tai ainakin jännittänyt kamalasti. Myös ranskan puhuminen aiheuttaa minulle edelleen pyörryttävän olotilan. Välillä tuntemattomatkin ihmiset on saattaneet sanoa minulle, että vähänkö oot rohkea, kun lähdet vaihtoon, ja olen alkanut miettiä, että pitääkö siihen muka olla niin rohkea ja että enhän minä edes oo yhtään rohkea. Mutta ehkä rohkeutta onkin omien pelkojen kohtaaminen ja niistä peloista huolimatta unelmien toteuttaminen.