keskiviikko 31. elokuuta 2011

Pari päivää Suomessa

Erehdyin eilen ääneen sanomaan, että ei minua juurikaan jännitä lähtö. Sen jälkeen jännittää-sana jäi minun päähän pyörimään ja yöllä heräilinkin useamman kerran jännittäen pysyisinkö enää yhtenäkään yönä ennen lähtöä nukkumaan kunnolla. Parempi olis, koska lentoa edeltävän yön vietän yöbussissa matkalla Kajaanista Helsinkiin. Sillon tuskin saan kovin paljoa nukuttua, vaikka yleensä Joensuusta Suomussalmelle tullessa nukunki puolet bussimatkasta. Yöbussissa taas en oo ikinä oikein saanu nukuttua luultavasti reissujännityksestä johtuen.

Pitää varmaan tehdä illalla ennen nukkumaan menoa irtiotto
vaihtohärdelistä mökin raukeisiin  korpimaisemiin

Periaatteessa minulla ei ole enää pahoja jännityksen aiheita, koska koordinaattorini vihdoin viime viikolla vastasi minulle. Sain uuden asunnon vahvistuskirjeen oikealla syntymäpäivällä varustettuna. Myös paikallinen kielikeskus lähetti vahvistuksen, että saan osallistua ensi tiistaina ranskankielen tasokokeeseen. Oikeastaan en osaa jännittää itse Ranskaosuutta vaihdosta, koska en tiedä mitä minua siellä odottaa. Suuri tuntematon. Enemmän mietityttää muistanko täällä Suomen päässä tehä ja ottaa mukaan kaiken tarpeellisen. Myönnettäköön, että oma ranskankielen taito  tulee myös yllätyksenä, koska en oo päässy niin pitkään aikaan kieltä käyttämään. Toivottavasti yllätys on positiivinen.

Eilen lajittelin tärkeitä papereitani aakkoskansioihin sen mukaan, mitä lähtee mukaan ja mitä jää. Melkonen paperinivaska on kyllä mukaanki lähdössä. Vanhojen papereiden seasta löytyi myös 15-vuotiaan Elinan kirjoitelma Vaikeita valintoja!, joka käsitteli ammatinvalinnan vaikeutta ja vaihtoehtojen runsautta. Kaiken pohdiskelun jälkeen kirjoitelma päättyy lauseeseen: Toivottavasti elämästä selviää positiivisella asenteella ihan kohtuullisen hyvin. Samalla asenteella mennään edelleen! :)

Nyt lajittelemaan matkalaukun tulevaa sisältöä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti