Myös Toulouseen vaihtoon lähdössä oleva Nina soitti aamulla, että he ovat miehensä kanssa varaamassa lennot 3.9. Helsingistä Marseilleen. Nina ehdotti, että jos tulisin samalla lennolla, niin voitaisiin vuokrata auto Marseillesta ja ajaa sillä Toulouseen ja jakaa kustannukset. Vähän aikaa piti miettiä, että joko tosiaan uskallan varata lennot ja lyödä lukkoon lähtöpäivän. Automatka Marseillesta Toulouseen välimeren maisemineen kuulosti kuitenkin sen verran mielenkiintoiselle ja kokemisen arvoiselle, että pakkohan ne lennot oli lopulta varata. Varsinkin kun tämä matkustusvaihtoehto oli edullisimmasta päästä, eikä tarvi sitten yksin jännittää asemilla lentojen ja junien vaihtoja. Itse asiassa vaihtoja ei tule olemaan laisinkaan Suomen sisäisiä matkoja lukuunottamatta :)
Nyt alkaa jännittää, kun tietää millon on oikeasti lähdössä. Tuntuu todellisemmalle, ettei pian enää elelekään täällä kotimaisemissa tai lähde syksyksi Joensuuhun. Tasan kahden kuukauden päästä olen jo Ranskan maalla. Vihdoin on jotain konkreettista tullu tehtyä vaihdon suhteen. Ekaa kertaa elämässäni varasin pelkän menolipun menopaluun sijaan. Siispä se on menoa sitten! :)
Tässäpä vielä tällainen pieni piristys kielitaidon riittämättömyyden pelon keskellä painiskellessa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti